• Arki
  • Kulje välimatkat pyörällä

    Tiedättekö sen tunteen, kun on innoissaan menossa treeneihin? Pyörällä. Sillä kuljen kaikki välimatkat, jos vain sää sallii (eli ei ole lunta ja jäätä). Työpäivän jälkeen voi olla hieman väsynyt olo. Kun astun ovesta ulos, vastassa on pimeys, joka ei ainakaan piristä. Sovitusta treenistä ei tule luistettua. Lisää psyykkausta saan sillä, että mietiin oloani treenin jälkeen. […]

  • Arki
  • Mistä minä saan energiaa marraskuuhun?

    Loviisan sisustusaitta on paikka, jossa pääsee vanhanajan joulutunnelmaan. Minä ja ystäväni olemme muutaman vuoden (apua, onko siitä jo neljä vuotta) ajan käyneet siellä fiilistelemässä tulevaa joulua. Kun odotin ystävääni, kiinnitin huomioni edessäni olevan talon muotoihin. Miten kaunis: pastellin sävyinen, katon korkeuserot, ikkunoiden eri muodot ja ikkunoissa olevat ristikot. Ah, mieli lepää 🙂 Suosittelen katsomaan ympärille […]

  • Arki
  • 4 asiaa hyvää asiaa tänään eli vahingossa 13 kilometrin lenkki.

    TALVIJUOKSU Rakastan (myös) talvijuoksua 😀 Juoksu voi olla pakkasessa, lämmössä, sateessa tai loskassa. Lenkki voi koostua vedoista tai mäkijuoksusta. Se voi olla pitkä, lyhyt tai ultra. Ihan sama miten päin juostaan, joka kerta lenkin jälkeen on superhyvä olo! LENKKITREFFIT Aamutreeni on ihan parasta! Juoksin miestäni vastaan satamaan. Mun aamulenkistäni tuli vahingossa melkein 13km, hups. HYVÄ […]

  • Arki
  • Puhdistuskuuri

    Olenko väärässä, jos väitän, että monelle tulee sanasta kuuri mieleen nälkä. Minulle ainakin! Siksi olen kokenut, että puhdistuskuurit ovat hankalia toteuttaa enkä oikeastaan ole jaksanut perehtyä niihin sen tarkemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö minua kiinnostaisi tietää miltä puhdistuskuuri – tai etenkin olo sen jälkeen – tuntuu. Tuumasta toimeen: tein ensimmäisen puhdistuskuurini ikinä! Nyt siitä […]

  • Arki
  • 4 mielessäni pyörivää asiaa + Kaskis kuvina

    KOTI Tekisi mieli sisustaa kotiamme uusiksi. Erityisesti turkoosi väri kiehtoo minua nyt. Jouluun on enää alle kaksi kuukautta aikaa ja ajattelin, että tänä vuonna voisin tuoda tummansinisiä asioita kotiin. Pohdin aika-ajoin kaappien tyhjentämistä. Kaapit ovat täynnä vaatteita ja astioita, joista olen valmis luopumaan. Pitäisi tehdä seuraava siirto niiden suhteen, viedä kirpputorille tai konttiin. Tai laittaa […]

  • Arki
  • Etureidet hapoilla ja muutama muu asia tältä viikolta.

    Viimeiset viikot olen liikkunut fiilispohjalta. Tällä hetkellä tuntuu, että valitsen raskaan salitreenin lenkin sijaan. Kumppanini sali-innostus ja välimatkalenkkeilyt/ -pyöräilyt vaikuttaa siihen, että löydän itseni yhä useammin salilta. Mietin toistuvasti, pitäisikö ilmoittautua juoksutapahtumaan, jotta saisin erilaista näkökulmaa treeneihini. Sunnuntai oli ehdottomasti paras päivä tällä viikolla, koska A) talviaikaan siirtyminen toi lisäaikaa (lue: rauhallinen aamupalalettuhetki) B) päätin […]

  • Ravinto
  • Raakasuklaatehdas kotona, minun suosikkireseptini.

    Minähän rakastan suklaata. Olen useamman kerran tehnyt itse raakasuklaapaloja. Sain innostukseni pari vuotta sitten Puren raakasuklaapajassa. Tumma suklaa on suurinta herkkuani! Oikeastaan voisin syödä suklaata ilman sokeriakin – ja syönkin joskus. Nimittäin raakakaakaomassaa. 😀 Makunsa kullakin ja niistähän ei voi kiistellä (lue: ON hyvää!) Eilen kokkailin muutaman ystäväni kanssa ja tein meille jälkiruokapöytään minun suosikkisuklaatani. […]

  • Arki
  • Tänään oli hitaampi aamu.

    Tänään heräsin sikeästä unesta vasta kun kelloni soi. Ihmeellistä tässä minun rytmilleni on, että kelloni soitti vasta 7.45. Tänä aamuna tein itselleni kaksi pientä kuppia bulletproofkahvia. Ihmeellistä tässä on, että viimeiseen kolmeen viikkoon minun ei ole tehnyt mieli aamukahvia ollenkaan (puhdistuskuurin takia). Aamupalalla luin muutaman luvun kirjasta ”Kerro minulle jotain hyvää”. Minun on ollut vaikea […]

  • Blogi
  • 3 x maistuva smoothie – helposti lisää ravinteita ruokavalioon!

    Smoothiesta saa paljon ravinteita. Ne ovat huomaamatta tulleet osaksi ruokavaliotani, koska ne ovat a) helppoja b) nopeita c) maukkaita Minun perussmoothien kaava on: marjaa / hedelmää, vihreää, jotakin hyvää rasvaa, nestettä, kuitulisää ja usein proteiinijauhetta. Seuraavassa kolme erilaista kestosuosikkiani!   Marjasmoothie: 1 dl marjoja 2 mittaa vaniljaproteiinia (käytän SLM) nesteeksi vettä     Vihersmoothie iso […]

  • treeni
  • Neljän liikkeen tabata

    Viikonloppu oli täynnä positiivisuutta! Rakkaita ihmisiä ympärillä, 1-vuotissynttärisankarin juhlintaa, uintia ja vesiliukumäkeä (liian jännää mulle, mutta pakko oli uhrautua kummitytön vuoksi 😀 ) ja tietenkin juoksutreeniä. Sunnuntaina juoksin 10 kilometrin kevyen lenkin siskoni polkiessa vierellä. Aerobisen treenin päälle teimme neljän liikkeen lihaskuntotreenin, jossa työosuus kesti 30s ja palautus 30s. Yhtä liikettä tehdään siis neljä kertaa, […]