4 mielessäni pyörivää asiaa + Kaskis kuvina

20161101_214205

KOTI

Tekisi mieli sisustaa kotiamme uusiksi. Erityisesti turkoosi väri kiehtoo minua nyt. Jouluun on enää alle kaksi kuukautta aikaa ja ajattelin, että tänä vuonna voisin tuoda tummansinisiä asioita kotiin.

Pohdin aika-ajoin kaappien tyhjentämistä. Kaapit ovat täynnä vaatteita ja astioita, joista olen valmis luopumaan. Pitäisi tehdä seuraava siirto niiden suhteen, viedä kirpputorille tai konttiin. Tai laittaa pystyyn kotikirppis: tule ja tarjoa!

Olen alkanut miettiä myös asunnon myymistä. Viihdymme alueella, jossa asumme. Kaikki meidän arkeemme liittyvät asiat ovat lähellä. Olen kuitenkin huomannut, että yhä useammin mieleeni nousee ajatus siitä, että myydään, jos löytyy ostaja!

LIIKUNTA

Intervallijuoksulenkit ja kuntosali antavat energiaa erityisesti nyt, kun vuoden pimein aika on käsillä. Seuraava aikeeni on hankkia joogakortti, jota olen pohtinut nyt useamman kuukauden (lue: siitä asti kun toukokuussa edellinen jaksoni päättyi) ! Saan kotijoogasta paljon irti, mutta lämmin sali toisen ohjaamana on aivan eri kokemus.

TYÖ JA KOULUTUS

Olen pohtinut lisäkouluttautumista. Minua kiinnostaa todella paljon ravinnon vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Olen itse tehnyt viimeisten vuosien aikana pieniä kokeiluja ruokavaliooni ja muuttanut tiettyjä asioita ruokailujeni suhteen. Koska huomaan niiden vaikuttavan, intohimoni ravintoa kohtaan kasvaa ja janoan lisää tietoa. En malta odottaa ensi viikon ravitsemusseminaaria, josta tulen kertomaan sivuillani.

JOULU

Toivottavasti on lunta. Rakkautta löytyy jo. Muulla ei ole väliä :)

TREFFIT

Pitäisi pyrkiä kerran kuukaudessa treffeille! Näin me tehtiin heti kun marraskuu koitti, suuntana Kaskis. Kuvat kertokoon enemmän.

20161101_204403
Otimme kuuden ruokalajin Kaskis -menun. Minusta tämä keitto oli menun kaunein annos! :)

20161101_202042

20161101_203650

20161101_203658

20161101_203707

20161101_213531

20161101_214205

20161101_214241