Tukholmasta mieleeni tulee juoksu.

20160814_095338

Juoksu.

Miten sitä voikaan olla niin rakastunut johonkin urheiluun niin kovin! Se auttaa kun on väsynyt ja siihen voi purkaa stressiä. Lenkille voi lähteä innoissaan, kilpailumielellä tai treffata ystäviään. Joskus juoksu on yhtä helvettiä mutta useimmiten kulkee kuin unelma. Ja juoksu ei ikinä petä: aina lenkin jälkeen on hyvä olo.

20160813_201832

Tukholma.

Miten siitä kaupungista onkaan tullut niin ihana! Lähes kaikki muistoni, jotka liittyvät Tukholmaan, olen saanut juoksun kautta. Kolme erilaista maratonia ja kolme erilaista kymppiä.

Ensimmäinen maratonini oli juoksun helppoutta ajatellen tuskaa. Halusin kokea miltä maraton tuntuu. Noh, ainakin seuraavana päivänä se tuntui, kun rappusetkin piti kävellä takaperin. Treeni ja ruokavalio oli tuolloin puutteellista. Toinen maraton oli tunteellinen, koska jouduin jättämään juoksun väliin sairastelun vuoksi. Olin yleisössä ystäväni kanssa. Välillä itketti juoksevien tuttujeni puolesta, välillä siksi että itse istuin katsomossa syömässä sipsiä. 😀 Kolmas maraton oli helppoa juoksua puolen vuoden treenin jälkeen ja juoksu kulki kuin unelma.

Kympin juoksut saivat alkunsa katsomosta viisi vuotta sitten, kun ystäväni pyysi minut mukaansa. Tapahtuma oli täynnä, joten lähdin kannustamaan Tukholman Midnattsloppettiin. Taas harmitti olla yleisössä! Se oli niin siistiä siinä kannustuksessa, että ilmoittauduttiin seuraavalle vuodelle molemmat! Neljä vuotta sitten tein silloisen ennätykseni noin 58 minuuttia.

20160813_081015
Rauhallinen aamupala Södermalmilla

Viime lauantaina juoksin jälleen lähelle omaa ennätystäni ajalla 53.36. Parasta on että juoksu oli helppoa! Midnattsloppet on suuri tapahtuma, jossa varmasti porukan avulla pysyy tavoitteessaan. Toisaalta ennätystä voi olla vaikea tehdä, koska ihmismäärän takia ohitus on välillä hankalaa. 20160813_071053(1)

20160813_171153
Iltapäivällä vielä puuroa koneeseen!
20160814_132929
Kanelbulle

20160814_150103

20160814_095338Tapahtuma, jossa

  • kannustusta riittää koko matkan
  • yksin ei tarvitse juosta yhtään
  • bileet on pystyssä joka kulmalla
  • fiilistelet juoksua ystäväsi kanssa

luo todellisen juoksuelämyksen! :)

Kiitos Tukholma, Södermalm ja majoitus :) Vi ska träffa igen!