Tiesitkö tämän kortisolista?

anna-30

Kortisoli on yksi elimistön hormoneista. Sen tuotanto kiihtyy sekä henkisessä, psyykkisessä että fyysisessä rasituksessa. Kortisoli on energia- ja stressihormoni. Kuka tahansa voi aiheuttaa ongelmia omaan hormonitoimintaansa joko elintavoillaan, ympäristön vaikutuksesta tai liiallisella kuluttavalla liikunnalla.

Normaalioloissa kortisoli on korkeimmillaan aamulla ja iltaa kohden sen eritys laskee, jolloin esimerkiksi nukahtaminen on helpompaa. Yksi tärkeimmistä asioista arjessa on riittävä uni (jonka pitäisi lisäksi olla palauttavaa).

Kortisoli auttaa pitämään verensokerin ylhäällä. Tällöin myös insuliinin eritys nousee. Jos tilanne jatkuu pitkään, esimerkiksi stressin vuoksi, voi seurata epätasapaino. Liian suuri määrä kortisolia häiritsee esimerkiksi kilpirauhashormonien toimintaa, jolla on suuri vaikutus aineenvaihduntaan. Rasva kertyy keskivartaloon ja sitä voi olla mahdoton saada pois yrityksistä huolimatta.

Kortisoli osallistuu useisiin elimistön tapahtumiin. Jos päivärytmisi on sekaisin,  suolistosi on huonossa kunnossa, ruokatavat mitä sattuu tai ne ei vastaa kulutustasi tai stressaat pitkään asioita, kortisolituotantosi voi heittää häränpyllyä.

Pidä kortisolistasi huolta eli

Irroitteile!

IMG-20160414-WA0005

Syö ravitsevasti ja panosta ravintolisiin jos niitä käytät.

 

2016-04-18 11.59.02

2016-04-16 07.11.31

Salli itsellesi herkkuhetkiä

IMG_20160417_114647

muistarakastaa

Pystyisitkö sinä muuttaamaan tapojasi? :)